tiistai 16. syyskuuta 2014

Aloituspostaus

Hei kaikille! Täällä postaa pikkupandat, eli viisihenkinen partioryhmä Riihimäen Erätytöistä. Nimemme on: Katri, Nita, Ronja, Laura sekä Noora (Laura ja Noora on kaksosia) Ollaan tällä hetkellä ensimmäistä vuotta samoajissa.  Kirjoitamme postauksen loppuun aina postauksen kirjoittajan. Blogiin kirjoitamme kaiken mitä teemme kerran viikossa pidettävässä kokouksessamme sekä leireistä ja retkistä.  Ollaan tutustuttu toisiimme jo sudenpennuissa, ollaan kuin tiivis kaveriporukka ja yhteishenki on paras mahdollinen:) Tänä syksynä meijän ryhmään tuli Sara niminen vaihtari Italiasta. Meillä on tosi rentoa Saran kanssa ja Sara kyselee paljon kaikesta ja kertoo omia kuulumisiaan. Syksyn ensimmäiset kokoukset on mennyt syksyn ohjelman suunnittelemiseen ja ensimmäisten tehtävien suorittamiseen. Suunniteltiin ohjelmaa meidän kahden luotsin kanssa joista toinen oli meillä johtajana jo tarpojissa. Tää samoajien ohjelma on täynnä kaikkee hauskaa. Syksyn ohjelmaan kuuluu mm. pipon virkausta, ihmisten seuraamista, eläintarhassa käymistä ja kaikkee mahollista. Josta sitten kerrotaan sitä mukaan kun niitä suoritetaan. Tänään tehään tätä blogia.
Oltiin viimeviikonloppuna partiotalolla/kololla yötä. Käytiin yhessä kaupassa ja tehtiin ruokaa ym..:)
tehtiin  omat "pikkupanda" housut joihin painettiin pikkupandojen tassut takataskujen kohdille:D etupuolle kirjoitettiin PP:t. Lippukunnassa meistä kutsutaankin yleensä lyhennettä PP:t. Mutta, tässä taisikin olla tämän kokouksen postau.  Liittykää lukioiksi ja lukekaa pikkupandojen kuulumisia:) Iloisin terveisin: Pikkupandat

- Nita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti